
|
Kunossa kaiken ikää! |
|
PILKETTÄ SILMÄKULMASSA |
|
UUTISET |
|
Puhelin: 0400-346982 Faksi: Sähköp.: info@epuv.fi |
|
Yhteystietomme: |
|
Onnea uudelle seuralle! Tarina ensimmäisestä uuden ajan yleisurheilukilpailusta vuodelta 1850 on perin englantilainen: viisi opiskelijapoikaa istui iltaa Oxfordin yliopiston esteratsastuskilpailun jälkeen. Yhdeltä oli hevonen tullut pää eikä jalat edellä aidan yli, joten hän totesi mieluummin juoksevansa itse kaksi mailia seuraavalla kerralla kuin ratsastavansa uudelleen samalla hevosella. “Miksipä ei!”, vastasivat hänen ystävänsä. Joten maailman ensimmäisessä modernissa yleisurheilukilpailussa juostiin kahden mailin maastoesterata (niillä samoilla pelloilla, missä hevosillakin), neljännesmaili ja maili maastossa, sekä kolme lyhyttä matkaa sileällä ja 140 jaardin estejuoksu radalla. Painettu kilpailukutsu on vielä tallella, osallistujien nimet sekä heidän vedonlyöntikertoimensa tiedetään, voittajatkin on kirjattu, mutta tulokset ovat unohtuneet. Maailman vanhimman yleisurheiluseuran, Oxfordin yliopiston yleisurheiluseuran (OUAC) historiikki kertoo, että kilpailusta tuli jokavuotinen. Lajeihin lisättiin pituus- ja korkeushyppy sekä moukarinheitto. Opiskelijoiden kilpailuista ja eurooppalaisesta 1800-luvun ajanhengestä, johon yhdistettiin antiikin kreikkalaisten ideoita ruumiinkulttuuria, terveyttä ja liikuntaa edistävästä elämäntavasta, syntyi vähitellen se urheiluliike, jossa itsekin olemme mukana. 1896 pidettiin ensimmäiset uuden ajan olympialaiset. Urheileminen oli pitkään vain nuorten juttu. Veteraaniyleisurheilu syttyi vasta 1970-luvun alussa Saksassa ja USAssa urheilijoiden omasta innostuksesta kilpailla omissa ikäryhmissään, jatkaa hienoa harrastusta ja pyrkiä uusiin ennätyksiin. E-PUV asettautuu Suomessa siihen yli kolmensadan seuran joukkoon, jotka muodostavat yleisurheilusta, hiihdosta ja luistelusta innostuneiden aikuisten lajiliitto SVU:n. Samaan heimoon kuuluu urheiluseuroja 50 eurooppalaisesta lajiliitosta ja kuudesta maanosien kattojärjestöstä kansainvälisessä liitossa WMA. “Tähdet ovat suotuisassa asennossa” uuden seuran syntyä, sillä asenne urheilua, kilpailua ja elämänikäistä oppimista kohtaan on muuttumassa järkevään suuntaan. On täysin sallittua ja mahdollista aloittaa uuden lajin harrastaminen +35-vuotiaana. On täysin mahdollista ja sallittua jatkaa oman lajin harrastamista +35-vuotiaana. Aikuisten yleisurheilukoulut, joita SVU kannustaa jäsenseurojaan järjestämään, on tarkoitettu tukemaan kehittymistä liikkujina ja urheilijoina. AYUK voi olla yksi hauskimmista tavoista aloittaa (jälleen) lajiharjoittelu. Tässäkin jutussa kerrotaan taas kilpailemisesta, ja siitä ainaisesta kilpailemisesta meitä on myös kritisoitu. Mutta ennenkuin voi kilpailla on pitänyt harjoitella. Säännöllinen liikkuminen, harjoitteleminen, on se, mitä terveysliikunnan edistämisellä tavoitellaan. Kyky järjestää kilpailut on hyvä seuratoiminnan mittari. Kilpailutapahtumilla taas on ollut alusta asti tehtävä toimia myös kokoontumisina. Asenteen muuttuminen näkyy mm. Opetusministeriön päätöksessä jakaa huippu-urheilu ja kilpaurheilun harrastaminen omiksi luokikseen ja sallia kilpailutoiminnan olla yksi lajiliittojen toiminnan arviointikriteereistä. Se on meille ja muillekin lajiliitoille hyvä uutinen. Liikuntaharrastus, seuratoiminta ja kilpaurheilu kuuluvat yhteen koko elämänkaarella. Maailman vanhin yleisurheiluseura OUAC on nyt 160-vuotias. Kun juuri syntynyt E-PUV on vakiintunut 160-vuotias, miltä urheilumaailma mahtaa näyttää? Terveisin: Pia Kemppainen-Kajola, veteraaniurheiluliiton puheenjohtaja |